Nooran Ja Pornen Tarina

Kun minulta kysytään, mikä johti minut ammattiini, vastaan usein että ainakin elämäni, jossa kohtasin paljon emotionaalisia haasteita lähes alusta asti ja kokemukset  syventyivät myöhemmin ymmärrykseksi. Toinen iso vaikuttaja oli se, että vuonna 1998 elämääni kuljetettiin opettaja, joka muutti polkuni suunnan. Opettaja oli hevonen nimeltään Porne.

Tutustuin Porneen tallilla, jossa hoidin toista hevosta ja näin sulkeutuneen, ilmaa nielevän, harmaasilmäisen hevosen, joka oli vähän hankala ja joka ei näyttänyt koskaan onnelliselta. Silloin mietin, miten kukaan haluaa omistaa tuollaisen hevosen. Muutaman vuoden kuluttua tapasin Pornen omistajan bussissa. Meidän kaikkien elämäntilanne oli muuttunut ja sekä Porne että minä olimme muuttaneet melko lähelle toisiamme. Minulla oli tuolloin paljon aikaa ja sovin käyväni tekemässä maastolenkin Pornen kanssa.

En tuolloin osannut niin herkästi lukea hevosen sisäistä hätää, joten olin ihan tyytyväinen retkeemme ja olin jo lähdössä tallilta, kun tallin omistaja tuli paikalle ja kertoi Pornen vaikeutuneesta elämäntilanteesta ja fyysisen hoidon puutteesta. Vastuuntuntoni heräsi ja huomasin ryhtyväni pitämään tuosta sulkeutuneesta ja pienestä asti kovia kokeneesta hevosesta huolta. En ollut ollenkaan valmis hevosenomistajaksi joten kasvoin ajatukseen hiljalleen, kunnes lopulta Porne siirtyi täysin hoiviini. Hampaatkin saatiin pelastettua – vaikka eläinlääkäri luuli niiden perusteella 10-vuotiasta Pornea yli 30-vuotiaaksi – liian pieni satula vaihdettiin sopivampaan ja hoito ja liikutus muuttuivat säännöllisemmiksi.

Porne suoritti asioita raipan pelossa ja huolestui jo kädenheilautuksesta. Aloin miettiä, ettei voi olla oikein, että hevonen tekee minulle asioita, muttei koskaan itse nauti niistä. Se herätti minussa kysymyksen, miten oikeasti tehdä hevonen onnelliseksi.

Ymmärsin, etteivät siihen asti oppimani asiat ulottuneet syvälle ja sanoin Pornelle: “nyt minä heitän pois kaiken, minkä tiedän. Nyt minä kuuntelen, opeta minua.” Ja niin minä tein. Menimme nollaan. Tuo hetki on polkumme yksi tärkein käännöskohta.

Porne on mestariopettaja; hän opetti mikä on hevoselle loogista ja ymmärrettävää. Opetti, että hevoselle aikaa ja egoa ei ole olemassa. Että tie ymmärrykseen ja yhteistyöhän kulkee ylpeyden nielemisen, nöyrtymisen ja peilatuksi suostumisen kautta. Hän opetti myös, mitä on ansaita luottamus eikä vaatia sitä ja että jos haluan todella ansaita kunnioituksen, en voi alistaa ja painaa ystävääni alas. En voi myöskään valehdella itselleni, kierrellä totuutta tai pukea sanoja hevosen suuhun, vaan minun on todella kuunneltava hevosta, tarjoten silti turvaa ja johdonmukaisuutta.

Minussa heräsi valtava halu oppia olemaan Pornelle hyvä ihminen. Pornen kuuntelemisen lisäksi rupesin ahmimaan lisää tietoa internetistä ja kirjoista. Osallistuin jokuselle kommunikaatiota mainostavalle kursseille. Vaikka nykyään ajattelen monista asioista toisin kuin mitä minulle silloin opetettiin, kurssit avasivat silmiäni uuden tietoisuuden äärelle ja tiesin, että tätä tietä minä haluan kulkea pitkälle.

Joillain kursseilla opin korvaamaan intuitioni tekniikoilla, joita rupesin noudattamaan rutiininomaisesti. Hetkein aikaa luulin, että voin olla hyvä ihminen Pornelle vain, kun vaadin siltä jatkuvasti pieniä asioita saadakseni kunnioituksen. Luulin, että ainoa tapa rakastaa Pornea on olla tiukempi johtaja. Olin kadottanut Pornen minulle opettamia asioita koska seurasin opittuja ideoita ja metodeita. Huomasin, että Porne kyllä teki kuuliaisesti asioita, mutta sisimmissään reaktio oli oikeastaan ihan päinvastainen.

Osallistuin toisenlaiselle kurssille, opettajana Piet Nibbelink, jossa kova johtajakäsitys purkaantui ja itkin helpotuksesta. Jatkoimme näitä kursseja joiden suurin anti oli henkilökohtainen toipumiseni: ymmärsin miten paljon katsomattomia haavoja minulla oli kirjavan historiani vuoksi ja miten paljon minun piti todella uskaltaa kohdata aitoja tunteita. Oli myös todella onni saada tutustua eläinkouluttaja Tuire Kaimion opetuksiin. Hänen tietotaitonsa siitä, miten hevoset oppivat ja tuntevat ja hänen kunnioituksensa eläimiä kohtaan on oli erittäin tärkeä ja perustavanlaatuinen vaikuttaja polullani.

Elämä toi minulle vielä yhden valtavan kasvupaikan; vuoden jolloin todella menin alas. Minun piti oppia syvällä tasolla päästämään irti ja kohtaamaan itseni ja toiset vielä aidommin ja rehellisemmin. Tuolloin koko perspektiivini elämään muuttui. Seuraavana vuonna istuin rekassa Pornen kanssa: Piet oli kutsunut minut tallilleen töihin ja oppimaan opettamista, sekä toipumaan. Me siis muutimme Pornen kanssa Hollantiin kulkeakseni syvemmälle sitä polkua jonka sydämessäni tiesin olevan minun elämänpolkuni.

Suurimmin silmäni räpsähtivät auki Klaus Hempflingin koulussa, sillä vasta hän puhui sitä kieltä, jota Pornekin oli puhunut. Se toi takaisin maailman, josta olin jossain vaiheessa matkaani luopunut uskoen, ettei niin saanut tuntea. Klausin herkkyys ja kunnioitus hevosia kohtaan on ilmiömäinen ja sain lukuisia kiistattomia todisteita siitä, kuinka tärkeää on luopua sokeudestaan ja todella kohdata hevonen. Ymmärsin, kuten olin ymmärtänyt vaikeuteni keskelläkin, ettei hyvä tahto aina riitä, tarvitaan syvempää ymmärrystä ja rehellisyyttä. Tulin myös tietoiseksi niistä epäkohdista, joita monilla on teoriatietonsa ja käytännön välillä jota he opettavat. Peilatuksi tuleminen ei ole monelle enää helppoa.

Minä olin löytänyt sen ihmisopettajan, jota sieluni oli etsinyt. Muutin myöhemmin Hollannissa toiseen paikkaan ja siellä tutustuimme fantastiseen pieneen laumaan ja Wilmaan. Tuolloin kaikki loksahti paikalleen. Myös opin ja opetin yhä enemmän. Vuonna 2008 olimme Pornen kanssa taas rekassa: Wilma & Frank, hevoslauma ja muut eläimet muuttivat Ranskan rauhalliselle maaseudulle. Nyt kun Porne oli upeassa paikassa ja hoidossa, oli aika sille mihin Wilma ja elämä minua kannustivat: nähdä Pornea harvemmin ja viettää sen sijaan pidempiä ajanjaksoja oppien Klausilta, matkustaa ja opettaa. Pornesta oli tullut lauman rauhallinen johtaja ja hän vietti hyvää elämää ilman minunkin läsnäoloani.

Nyt vierailen Ranskassa aina kun voin ja olen joka päivä kiitollinen siitä elämästä, jota Porne saa nyt viettää. En voi Wilmaa ja elämää kylliksi kiittää! Muun ajan opetan eri maissa tiedostavaa, ymmärtävää, rehellistä ja kunnioittavaa yhteistyötä hevosten kanssa; se matka ei koskaan rajoitu vain hevosiin vaan kaikkiin luontokappaleisiin ja itseemme.

Kuvat: Seppo Samuli, Wilma Grobben ja Noora Ehnqvist

<<—Takaisin sivulle ‘Noora & Sensitive Horse’