NOORA EHNQVIST opettaa ihmistä kuuntelemaan omaa tunnettaan ja sisintään.

Julkaistu Tunne Hevonen-lehdessä 1/2011. Koonnut: Minna Lindström.
Kuvat: Sanni Airaksinen.
Käännös: Johannes Leino
 

“Hevostaitoa on oppia elämään tässä hetkessä, hevosen kanssa. Olla tietoinen tunteistaan.”

Noora Ehnqvist on opiskellut Euroopassa hevostaitoa ja vuodesta 2009 hän on myös käynyt jakamassa hienovaraista lähestymistapaansa Suomessa.

“Hevostaitoa on ymmärtää itseään, elämää ja hevosta kokonaisvaltaisesti ja laajemmasta perspektiivistä. Hevonen on herkkä, aistiva luontokappale, jonka pääasiallinen viestintä tapahtuu sanattomasti tunneviestinnällä ja kehonkielellä. Hevoselle on luonnollista reagoida toistensa, ympäristönsä ja ihmisten energiaan. Ne ovat myös hyvin herkkiä ympäristön muutoksiin sekä sanattomaan kommunikaatioon. Hevostaitoa on ymmärtää tämän herkkyyden hienous ja tärkeys.

Hevoset ovat aina läsnä ja elävät tässä hetkessä, eivätkä ne ymmärrä ajatuksiin katoamista tai ristiriitaisuuksia. Hevostaitoa on oppia elämään itsekin läsnäolossa, aitoudessa ja tasapainoisessa herkkyydessä, jossa ollaan tietoisia omista tunteista ja liikkeistä. Samaa taitoa on myös oppia hevosilta ja tarjota niille tasapainoinen, ymmärtävä, avoin ja epäitsekäs ihminen joka ei näe hevosta välineenä. Ihmisen tulee ottaa vastuu itsestään ja omasta kehityksestään sekä hankkia tarpeeksi tietoa ja sopivat puitteet hevosen pitämistä varten.

Hevosilla on omat lajityypilliset tarpeensa, joita on erittäin tärkeää oppia ymmärtämään. Hevostaitoa on myös haluta ymmärtää jokaista hevosta yksilönä ja varmistaa hevosen fyysinen ja henkinen hyvinvointi yksilölliset tarpeet huomioiden. Varsinkaan henkisen hyvinvoinnin takaamiseen ei pelkkä hyvä tahto riitä.”

 NYKYPÄIVÄN HEVOSTAITO

“Moderni maailma on materialisoitunut. Tehotuotantoa ja laitosmaisuutta on joka saralla. Tulostavoitteet, kilpaileminen ja se miltä näytämme ulospäin, ovat tulleet sisäistä tasapainoa ja levollisuutta näkyvämmiksi tavoitteiksi. Tällaisessa systeemissä rakentuu eri näköisiä kuoria epävarmojen ja yksinäisten sisimpien suojaksi. Hevoset törmäävät tähän maailmaan ihmisten kautta ja nekin uupuvat, sulkeutuvat, sairastuvat tai häiriökäyttäytyvät. Hevonen isona, vahvana ja tunneälykkäänä eläimenä laittaa ihmiset usein kasvokkain pelkojen, heikkouden ja monien muiden epävarmuuksien kanssa ja pahimmillaan se ajaa ihmisen kovuuteen ja jatkuvaan kontrollointiin. Samalla ihmisellä voi olla vilpitön halu toimia toisin, mutta sisäiset voimavarat eivät siihen riitä.

Parhaimmillaan ihmiset ottavat kiitollisena vastaan hevosten tuoman mahdollisuuden kohdata asioita ja kasvavat vilpittömyyteen, avoimuuten ja tasapainoiseen, läsnä olevaan varmuuteen, jota hevosten maailma edustaa. Uusi, valveutunut ihmisryhmä on lähtenyt etsimään autenttista, rehellistä hevostaitoa yhdistettynä uuteen ymmärrykseen ja tietoisuuteen ja tämä joukko kasvaa koko ajan. Enää ei elämässä ole kyse vain suorittamisesta, muttei myöskään epätodellisuudessa leijailusta vaan jostain syvemmästä ja alkuperäisemmästä.

Hevonen ei silloin ole enää vain yksi suoritettava harrastus vaan pala sitä herkkää luontoa, josta meidän tulee pitää huolta levollisuudella, syvällisesti omistautumalla ja pysähtymällä kuuntelemaan ja näkemään. Tällaiset asiat ovat hektisessä ja pinnallisessa maailmassa usein vähissä.”

KÄYTÖKSEN TAKANA PIILEE TUNNE

“Hevonen voi totella monesta syystä. Ihmisellä on valitettavasti monia fyysisiä ja henkisiä voimakeinoja saadakseen hevonen tottelemaan. Jos kohtaisimme vihaisen lapsen ase kädessä, hänkin saisi meidät tottelemaan. Kidnapatut vangit saadaan yleensä aina tottelemaan. Voimme olla hevosille kilttejä ja hoitaa niitä parhaamme mukaan, mutta taustalla saattaa silti koko ajan olla vain oma tarpeemme. Minun mielestäni tällaisesta suhteesta puuttuu molemminpuolinen kunnioitus, totteli hevonen miten hyvin tahansa. Pahimmillaan hevoselta on riistetty vapaus, ylpeys ja mahdollisuus reagoida aidosti ihmisen todelliseen olemukseen. Olisiko ystävyyttä keksiä pakkokeinoja saada ystävämme tekemään meille palveluksia?

Jos hevonen ‘tottelee’, tulisi sen olla hevosen omaa halua toimia ihmisen kanssa – ilman pelkoa siitä miten käy jos ei toimi -, ansaittua kunnioitusta ihmisen todellista olemusta kohtaan ja parhaimmillaan iloa siitä, mitä kaikkea ihminen tuo hevosen elämään. Ei riitä, että toivomme hevosen pitävän siitä mistä mekin pidämme, vaan meillä on vastuu oppia lukemaan ja kuuntelemaan jokaista hevosta yksilöllisesti. Hevonen tuntee jos pyyntömme ovat aidosti hevosen ja vilpittömän suhteen edun mukaisia.

Hevosen ei siis mielestäni ole ‘pakko’ totella. Jotta ihmisen ja hevosen yhteiselämä olisi miellyttävää ja turvallista molemmille, molemminpuolisen kunnioituksen ja luottamuksen ansaitseminen on erittäin tärkeää.

Kun hevonen kokee olevansa turvallisen hahmon vierellä, se antaa mieluusti vastuun ihmiselle. Vastuu ei ole vain bonus; se on kuin vanhemman tai luotettavan tukihenkilön vastuu, joka edellyttää meiltä syvempää omistautumista. Hevoset eivät ole avuttomia ja alistuneita vaan niin vahvoja, että ne kykenevät anteeksiantoon, kunnioitukseen ja lapsen kaltaiseen luottamukseen. Voin siis pehmeästi kertoa hevoselle olevani se, joka kantaa vastuun ja jonka pyynnöt tuovat rauhaa molemmille ja jos olen sen ansainnut, hevonen vastaa pyyntööni. Se ei silti ole vain ‘tottelua’.”

METODIEN JÄLJILLÄ

“Olen kyllä seurannut monenlaisia opettajia, mutta olen oppinut nöyrtymään kuuntelemaan hevosia ja ihmisiä yksilöinä, sekä uskomaan ja vahvistamaan intuitiotani ja tunneherkkyyttäni. Tällä tiellä olen huomannut, että elämän syvin viisaus on aina lähestulkoon sama, katsoi sitten mitä tahoa tahansa. Ihmisillä on halu luoda metodeja, uskontoja ja aatteita, erotella niitä toisistaan sekä vannoa omansa nimeen. Se on hyvin ihmismäistä ja on luonut maailmaan paljon sotia ja ristiriitoja. Aitoa, epäegoistista elämänviisautta huokuvat ihmiset ja tahot värähtelevät aina samaa aitoutta, jota eläimet ymmärtävät luonnostaan.

Ei ole mitään teknistä lähestymistapaa tai metodia, jota voisi soveltaa jokaiseen, uniikkiin yksilöön. Sen sijaan ydinviisaus, joka huokuu kaikkialla, voi kasvaa minussa ja voin sitä kautta katsoa maailmaa ja hevosia. Voin todella kohdata yksilöt ja itseni, lopettaa analysoinnin ja kaiken järkeistämisen ja tulla yksinkertaisemmalle mutta samalla tunneälykkäämmälle tasolle. Se tie toimii suurimpana opettajanani.

Lisäksi minulla on työkaluja, joita olen saanut opettajiltani ja oppilailtani. Työkaluja käytän sisäisen viestini vahvistamiseen, mutten koskaan irrallisena ja niiden merkitys on lopulta paljon vähäisempi kuin aluksi uskotaan ja monia työkaluja olen hylännyt ymmärrykseni kasvaessa.

Ihmisopettajistani tärkein on Klaus Hempfling, jonka filosofia ja ajatukset ovat todella auttaneet minua laajentamaan maailmankuvaani ja ymmärrystäni elämän monista asioista. Hänen tapansa toimia hevosten kanssa perustuu nimenomaan yllä mainitsemilleni asioille; jokainen kerta on erityinen, uniikki eikä ole mitään metodia, jota Klaus seuraisi, vaan hän kuuntelee intuitiotaan ja hevosia.”

HEVOSTAIDON PUUTTEESTA KÄRSII HEVONEN

“Hevostaidon puute näkyy tänä päivänä eri tavalla kuin aiemmin. Aikaisemmin hevostaidon puute korvattiin käyttämällä fyysistä väkivaltaa. Nykyään fyysistä väkivaltaa kohtaa vähemmän, mikä ei tarkoita taitojen lisääntyneen, vaan ihmiset ovat kehittäneet muita tapoja kiertää taitojen puute.

Manipulointikeinoilla tai jotain ideaa seuraamalla yritetään päästä hevostaidon ääreen, mikä ei valitettavasti toimi. iIin houkuttelevaa kuin se olisikin, se ei ole mahdollista vaikka pinnallisesti siltä saattaa vaikuttaa. Todellisuudessa hevonen oireilee sekä fyysisesti että psyykkisesti. Ilmentymistapoja on paljon. Joskus hevoset alkavat kerätä fyysistä kovuutta tai jäykkyyttä kehoonsa, mikä saattaa johtaa jopa sairauksiin. Ta toisessa muodossa hevosen sisällä on stressi, jonka ilmentäminen saattaa sammua ihmisen haluaman käyttäytymisen taakse.

Kuka tahansa, joka joutuu tukahduttamaan tunteesa, kärsii. Se näkyy surullisina silminä, henkisenä poissaolona, nujertumisena, jatkuvana puolustautumistilassa olemisena tai esimerkiksi mekaanisena käyttäytymisenä. Mitä enemmän harjaantuu näkemään, mitä hevonen oikeasti tuntee, sen herkemmin näkee, jos se ei saa toteuttaa ja ilmentää sitä, mitä se oikeasti haluaa olla.”

IHMISEN VASTUU HEVOSESTA

“Hevosella ei yleensä ole mahdollisuutta vaikuttaa siihen, millaisessa ympäristössä se elää ja miten sitä kohdellaan. Hevosella on yksilölliset tarpeensa silloinkin, kun emme ole sen luona tai meillä on kiire; hevonen ei elä vain meitä varten.

Hevosta ei myöskään ole luotu elämään vankila-olosuhteissa. Ihmisellä on vastuu oppia ymmärtämään, mitä hevonen yksilönä tarvitsee ja kaipaa ja vastata tarpeeseen mahdollisimman hyvin. Jos yritämme ymmärtää hevosta laitosmaisen ajattelumallin sisällä, jää todellisuus näkemättä. Totumme liian helposti materialisoituneen maailman oireisiin.

 Ihmisellä on mielestäni vastuu herätä näkemään ja ajattelemaan asioita syvemmin, ilman valmiita ajatusmalleja. Samoin ihmisellä on tärkeä vastuu löytää oma, aito, rehellinen itsensä ja olla välittämättä liian ristiriitaisia viestejä hevoselle. Emme voi syyttää hevosta omasta epävarmuudestamme. Moni hevonen tarvitsee paljon lauman suomaa turvaa elämäänsä ja mitä enemmän ihminen kaipaa hevosen luottamusta erityisissäkin tilanteissa, sitä turvallisempana, lempeästi vahvempana tukihahmona ihmisent tulisi hevoselle toimia.

Ihmisen vastuu on kuin viisaan heimojohtajan; se ei ole mahcoilua johtoasemassa vaan epäitsekästä viisautta, vahvuutta ja elämän jakamista toistenkin hyväksi. Sisäistä viisautta ei voi korvata ulkoisilla tempuilla, eikä sitä voi ostaa.

Erityisesti ihmisellä on vastuu ymmärtää omaa ja hevosen tunneviestintää oppien lukemaan sanattomia, hienovaraisia viestejä, jotka ovat hevosten pehmeitä ‘sanoja’. ”

<<—Takaisin sivulle ‘Noora & Sensitive Horse’