Heijastuksia

Yhdellä sanalla: mahtavaa! Oli todellinen silmien avaus nähdä, kuinka huomio, keskittyminen, energia ja tasapaino voivat vaikuttaa meihin ja hevoseemme, ja kuinka se tekee sieluyhteyden mahdolliseksi. Ja, että se koskettaa syvältä sisimpäsi todellisia toiveita sekä sitä, mistä elämässä on kyse. Voin nyt nähdä todella selvästi mitä minun on työstettävä itsessäni koskien suhdettani hevoseeni, ja missä asioissa hevoseni peilaa minua.

Hollanti

******************************

Olen osallistunut monille Nooran klinikoille ja ottanut häneltä paljon yksityistunteja, ja hän onnistuu aina ohjaamaan minut paikkaan jossa todellinen yhteys hevoseen voi syntyä. Kuinka hän tekee tämän? Minulle henkilökohtaisesti, hänen lähestymistavassaan on vähintään kaksi seikkaa, jotka eroavat muista lähestymistavoista joita olen kokenut.

(1) Päinvastoin kuin monissa muissa lähestymistavoissa Nooran päämäärä EI ole ensitilassa saavuttaa totaalista kontrollia kaikkiin hevosen tekoihin. Sen sijaan hän haluaa luoda tilan, joka kutsuu hevosen todella näyttämään itsensä,  ja sallii hänen olevan ihmisen kanssa täydellisesti läsnä todellisena, kokonaisena.

(2) Tapa, jolla Noora tämän tekee on, että hän opastaa ihmisen ensiksi olemaan kokonaan läsnä, ilman mitään odotuksia hevosta kohtaan, mutta täysin omassa itsessään. Sieltä hän ohjaa ihmistä tarjoamaan sitä, mitä hevonen todella tarvitsee. Nämä kaksi askelta, joiden yli niin usein hypätään, ovat hänen lähestymisensä perusrakenne.
.

Kun hevoselta ei haluta mitään mutta hänen sallitaan ilmaista todellista itseään, silloin hevonen voi avautua. Kun ei tarvita hevoselta mitään, mutta ollaan hevoselle avoimia, silloin hevonen on vapaa vastaamaan. Näin todellinen sielujen yhteys voi syntyä.
.

Hollanti
(Kirjoittaja halusi täsmentää tekstiään, siis palaute on hieman muuttunut ensin julkaistusta)

******************************

Todella mahtavaa. Tämä todella muuttaa sen, miten katsot hevosta ja olet hänen kanssaan vuorovaikutuksessa. On upeaa pystyä aloittamaan työskentely hevosen KANSSA tällä tavalla kurssin jälkeen ja nauttia siitä vieläkin enemmän. Tapaamisten aikana on aina hyvin miellyttävä ja rentoutunut ilmapiiri, joka sallii sinun avautua ja oppia paljon. Olen nyt kokenut Nooran klinikan kolme kertaa ja liityn varmasti taas mukaan seuraavalla kerralla! Odotan sitä jo. Rentoutumista, nauttimista, tuntemista, jakamista ja kokemista.

Hollanti

******************************

On upeaa löytää tällaista, mitä on koko elämänsä hakenut.

Suomi

******************************

Hevoseni ja mun yhteenkuuluvuuden tunne voimistui heti ekana päivänä kun kerroit mitä kaikkea näet hevosestani, kaikki sama mikä oli hänessä tunnistin myös itsessäni; möykyt rinnassa, suru, ja tunne että on jätetty yksin ratkomaan ongelmat jne.jne…. Muistan vielä, ja varmaan aina, miten kauniilta hevoseni näytti sillon kun opetit mulle etäisyyden pitämisen maanantaina. Vaikka mun ja hevoseni välillä oli muutama metri välimatkaa, en ollut koskaan päässyt niin lähelle häntä. Myös keskiviikkona tapahtui niin suuria asioita, ettei edes vuosien terapialla pääsisi samoihin tuloksiin.

Ihanaa oli myös huomata että hevoseni pehmeä ilme ja kohteliaampi käytös on jatkunut myös täällä kotioloissa, myös muita hevosia kohtaan hän käyttäytyy nyt lempeämmin. Itse opin kurssilla näkemään hevoset erillaisin silmin. Aina olen hevosia kunnioittanut ja ihaillut, mutta se on ollut pinnallisempaa ja jotenkin irrallisempaa.

KIITOS vielä Noora kaikesta, tapaamme varmasti uudestaan. Teet hienoa työtä jota ei ehkä kaikki ymmärrä, mutta ihmisten tietoisuus kasvaa suurella vauhdilla ja tuomitsijoita ja epäilijöitä on aina pienempi joukko.

Suomi

******************************

Olin onnekas että pääsin osallistumaan Nooran päiväklinikalle. Olen edelleen vaikuttunut! Se oli hyvin selkeä ja kaunis, sekä uskomattoman opettavainen! Upea kokemus, josta tulen takuuvarmasti hyötymään vielä pitkään; sekä ammatillisesti vuolijana/kengittäjänä että myös yksityisesti omien hevosteni kanssa. Oppimia asioita voidaan käyttää ja soveltaa jokapäiväiseen elämään, kunhan elämää eletään tietyllä tietoisuuden tasolla. Tuo upean rauhallinen, miellyttävä ja rentoutunut ilmapiiri oli todella mahtava. Minä nautin tuosta päivästä valtavasti ja ikään kuin se ei jo itsessään olisi ollut riittävästi, hyödyn siitä edelleen joka päivä!

Hollanti

******************************

Kurssilla tavallaan tuntui löytyvän sielu monille ‘tekniikoille’. 
Haluan ehdottomasti tulla uudestaan sun kurssille. Tulevan ratsastusterapeutin työn kannalta tuntuu olevan niin paljon opittavaa siitä, miten hevosen voi kohdata ystävällisesti ja kunnioittaen ja
 miten hevonen voi opettaa ihmiselle tästä itsestään niin paljon.

Suomi

******************************

Mulle erityisen merkityksellistä oli mm. nähdä, miten tyynenä ja varmana seisoit vaikka villikko-varsa tarjosi takajalkoja nenän korkeudelle. Ja miten nopeasti sun varma tyyneys alkoi myös rauhoittaa hevosta. Että ihmisen ei tartte osoittaa johtajuutta ja rajoja edes sillä, että antaisi potkivalle hevoselle suoraa negatiivista palautetta – vaan tyyni, näennäinen reagoimattomuus merkitsee hevoselle vielä enemmän, on vielä voimakkaampaa palautetta.

Susta näkee, että toimit myös kokemuksen varassa, etkä vain “romanttisten haaveiden” tai “koulukunnan oppien” mukaan. Tuo varmuus auttaa uskomaan siihen, että lempeä linja toimii myös machoilevan hevosen suhteen. (Ehkä pitäisi sanoa “toimii ETENKIN machoilevan hevosen suhteen”, koska vääränlainen paine ja ihmisen epäselvät reaktiot olisivat tietty omiaan vaan lietsomaan hevosesta esiin lisää machoilua).

Suomi

******************************

Näen työsi hevosterapiana. Autat hevosta pääsemään takaisin tunteisiin, alkuperäisen ongelman lähteelle. Tätä ei tekniikkasuorittaminen saa aikaan. Ehkä raapaisee hieman pintaa, mutta syvälle ne eivät pääse. Ongelma tekniikoissa on se, että niissä ihminen yrittää muuttaa, manipuloida. Terapeutti puolestaan ottaa vastaan, on tietoinen ja osaa tarvittaessa myös olla ‘tekemättä mitään’. Tämä on taito, joka mielestäni sinulla on ja tämä näkyy siinä mitä teet, miten olet hevosen kanssa. Se ei ole aina näyttävää, koska oleminen ei ole näyttävää. Tällaisia opettajia ei ole aikaisemmin ollut hevosmaailmassa. Siksi se saattaa herättää voimakkaita ristiriitaisiakin tunteita.

Hevoset jäävät tunteidensa vangeiksi. Tästä alkaa käyttäytymisongelmat. Yritämme ratkoa niitä erilaisilla tekniikoilla. Tunteet patoutuvat syvemmälle ja kalvavat fyysistä kehoa. On mahahaavaa, yskää, nivelongelmaa… Lista on loputon, mutta hevonen käyttäytyy ihmisen silmissä hyvin. ‘On tyytyväinen elämäänsä’. Emme osaa lukea hevosen surua. Silmissähän se näkyy. Se kaipaus paremmasta.

Haluan toivottaa sinulle voimia työhösi. Näen, että olet uranuurtaja hevospuolella ja matkassa tulee varmaan myös vastaan kivikkoja. Ne ottavat vastaan, jotka ovat valmiita. Nämä ovat aina henkilökohtaisia prosesseja ja minussa ainakin on lähtenyt voimakas prosessi liikkeelle, joka vaikuttaa myös omaan työhöni ja olemiseeni.

Suomi

******************************

Kun kävelin hevosen kanssa pois kentältä, nousi tunteissani vahvana pintaan yhteenkuuluvuuden tunne, villin luonnon voima ja tyyni varmuus siitä että mikään tämän maailman mahti ei voi ottaa meiltä pois sitä, mitä syvällä sisimmässämme oikeasti olemme. Iktin vuolaasti ja pidättelemättä, ja ymmärsin samalla etsineeni ja kaivanneeni tätä tunnetta varmaan ainakin 15 vuoden ajan.

Kotiin ajaessani itkin niin paljon kuin autoa ajaessani uskalsin. Lopuksi oli puhdistunut, eheytynyt ja voimaantunut olo. Olin saanut kurssilta monin verroin syvemmän kokemuksen kuin osasin odottaa.

Muutoin ihastelin Nooran herkkyyttä ja kykyä poimia jokaisen´kurssilaisen ja hevosen kanssa juuri ne asiat, jotka olivat näille oleellisia ja tärkeitä. Oli vapauttavaa huomata, ettei ole mitään samoja teknisiä harjoituksia joita kaikki vuorollaan toistaisivat, vaan huomio kiinnittyi aidosti jokaiseen yksilönä, ainutkertaisessa omassatilanteessaan.

Kaikenkaikkiaan on sanottava, että Nooran kurssin jälkeen olen tullut rauhallisemmaksi, selkeämmäksi ja varmemmaksi sekä hevosteni että elämäni suhteen.

Suomi

******************************

Monet Kiitokset Nooralle ja kaikille upeille ihmisille jotka osallistuivat. Kiitos kaikille niille sieluille joita saimme koskettaa ja niille syvyyksille joihin yletyimme. Hevosen henkisen avautumisen ihme tapahtui silmiemme edessä ja kosketti meidän syvintä olemustamme. Monille se oli silmien avaus ja elämän muuttava kokemus.

Hollanti

******************************

Nooran opastuksella olen oppinut aivan erilaisen, lempeän, lähestymistavan hevosia kohtan. Hevosia ei yritetä alistaa ja saada ”tottelemaan” ihmistä, vaan tavoitteena on että sekä hevonen että ihminen saavat kasvaa, kehittyä ja voida hyvin. Ihmisen ja hevosen välistä suhdetta leimaa ystävyys ja keskinäinen kunnioitus. Rajat asetetaan lempeästi, ei käyttämällä väkivaltaa. Hevoset ovat aina valmiina kohtaamaan ihmisen, mutta ihmisen on opittava olemaan avoin ja läsnä kaikissa tilanteissa. Nooran kursseilla tätä opiskellaan mm. erilaisten kehoharjoitusten että oman itsetuntemuksen ja läsnäolemisen taidon kehittämisen kautta. Nooran ainutlaatuinen tapa kohdata jokainen ihminen ja eläin aidolla välittämisellä ja lämmöllä on jo itsessään terapeuttista.

Parhaiten Nooran kurssien antia kuvastavat ne mielettömät muutokset mitä hevosessani, itsesssäni sekä meidän välisessä suhteessa on tapahtunut vuoden aikana. Olen huomannut miten itse olen tullut paljon varmemmaksi ja miten nykyään uskallan kohdata muut ihmiset paljon avoimemmin kuin ennen, myös täysin ventovieraat ihmiset. Nykyään yritän myös aina elää ja nauttia jokaisesta hetkestä, miettimättä koko ajan menneitä tai tulevaa. Itse asiassa olen muuttanut koko tapani olla ja suhtautua ympärillä olevaan maailmaan.

Muutokset itsessäni huomaan ehkä parhaiten hevoseni kautta. Nykyään se odottaa minua tarhan portilla kun tulen tallille. Jos on ollut pidempi tauko, se usein hirnuu kun näkee minut tallin pihalla. Ja kun lähden, se jää portille katsomaan perääni lempein silmin. Kun olen hevoseni kanssa, teemme asioita yhdessä, ei siksi että ”minä haluan nyt”, vaan siksi että ne tuntuvat molemmista mukavilta. Aina emme myöskään ”tee” mitään erityistä, vaan olemme vain toistemme seurassa ja nautimme juuri siitä hetkestä minkä jaamme yhdessä.

Tuntuu ihanalta, että voin olla ihan oma itseni eikä minun tarvitse yrittää päteä tai ”pärjätä” hevoseni kanssa. On mahdotonta selittää sitä uskomattomaa yhteenkuulumisen tunnetta mikä ihmisen ja hevosen välillä voi olla. Se täytyy kokea.

Suomi

******************************


Toivottavasti tulet pitämään kurssia meille uudestaan, olet sydämellä 
mukana, aito ja rehellinen. Ymmärän hyvin miksi hevoset kertovat
 sinulle syviä tunteita. Kiitos.

Suomi

******************************